sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Reboundin opettaminen



Rebound on yksi koirafrisbeen tempuista jossa koira hyppää ohjaajaa kohti ja pongahtaa takaisin kiekon perään. Opetusvideolla näette kaksi eri tapaa opettaa rebound. Itse olen opettanut sylitempun kautta ja Heini tyynyn+tuolin avulla. Osa opettaa sohvalla istuen. Tapoja on siis erilaisia joilla voi koiralleensa lähteä kyseistä temppua opettamaan.
Ei pennuille eikä kovin nuorille koirille suunnattu temppu.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Työvaljaat ja kuulumiset

Tänään postilaatikossa oli erittäin odotettu paketti. Nimittäin Domin tulevat työvaljaat. Hyvin sopivat tuon päälle ja isot merkitkin sivuilla niin näkyy kunnolla. Bostonit sen verran vaikean mallisia otuksia, että tilattiin jo nyt niin kerkeäisi palauttamaan ja tekemään uudet vielä tämän vuoden puolella jos olisi ollut tarvetta, mutta tällä kertaa valjaiden teko meni heti ekalla kerralla oikein. :)
Ensi viikolla meillä on GAS-aika (käydään tavoitteet läpi jotka asetin koulutuksen alkuvaiheessa) ja silloin koulutus päättyy virallisesti ja sen jälkeen Domi saa ruveta käyttämään virallisia valjaitaan kun koulutus saatu loppupisteeseen asti.
Domin vammajalka voi jo vähän paremmin. Se on saanut lämpöhoitoa pari kertaa, ollaan venytelty ja hierottu silloin tällöin ja olen pyrkinyt pitämään vapaana vähintään kerran päivässä edes hetken ajan hihnalenkkien lisäksi ja se selvästi tuottaa tulosta. Ei ole pompottanut pariin päivään. Siitä huolimatta Domin polvet tullaan kyllä tutkimaan tarkasti läpi ja varmistetaan onko siellä jotain vakavaa vai onko kyse vain rakenneviasta (moni bostoni tuntuu vähän pomppivan).
Frisbeessä ollaan pyritty pitämään hypyt matalina ja treeniaika on vain pari minuuttia kerrallaan ja kerran viikossa (lauantaisin, hallitreeni, joustava ja pehmeä pohja).
Viime lauantaina tehtiin vain pari frisbeekoppausta ja loppuajasta Domi teki pari kertaa 12kpl kepit testimielessä ja sehän osaa. Sinällään varmaan turha taito ettei Domi tule agilityä harrastamaan varsinkaa jos jalassa jotain on eikä pahemmin treenailekaan tämän enempää, koska pujottelukin rasittaa. Tokoiltiin myös (videotakin on mutta lataan myöhemmin). Perusasentoja ja askelia tehtiin. Tosi hyvin kesti häiriön vaikka hallin toisessa päässä touhusi toinen koira. Pitäisi ruveta paikkamakuuta rakentaa varmemmaksi jotta päästään piilopaikkikseen asti.
Domi sai mummilta lainaan tuommoisen lämpötyynyn jonka päällä Domi tykkäsikin pari tuntia makoilla viikonloppuna. :)
Tämän viikon Domi saakin olla kotona ja ottaa rauhallisesti, koska ensi viikko on vähän vilkkaampi. Torstaina pakataan taas kerran (:D) laukut ja auto. Huristellaan Helsinkiin ja käyn itse tapaamassa lääkäriä jos osaisivat jo sanoa seuraavan leikkauksen ajankohdan. Sen ajan Domi odottaa varmaankin autossa, kun ei meillä siellä kauaan mene. Helsingistä sitten ajetaan vielä yöksi (to-pe) Hämeenlinnaa jossa meillä on perjantaina tuo GAS-keskusteluaika ja tavataan Miia ja varmaan joku muukin yhdistyksen henkilö. Sen jälkeen sitten takaisin Helsinkiin, koska illalla messukeskuksessa meillä on frisbeekoirien kenraaliharkat. Kiva päästä kerrankin tuohon treeniin mukaan. :) Domikin pääsee nuuskuttelemaan 1.hallin rauhassa läpi ja tehdään namitreeniä sekä vahvistetaan, että lähellä pysyminen on paljon kivempaa kun yleisöön karkailu. ;) Sitten jäädäänkin Helsinkiin yöksi Johannan luokse ja lauantaina aamusta messariin. Meidän olisi tarkoitus olla Domin kanssa hetken aikaa kuulokoiraständillä ja pyöritään siellä sun täällä. Saa tulla moikkaamaan ja juttelemaan, mutta muistathan kysyä luvan Domin silittämiseen, koska sillä on työvaljaat päällä.
Sunnuntaina olisi sitten frisbeenäytöksen vuoro ja toivotaan, että tällä kertaa ilman karkailua, vaikka varmasti sekin on viihdyttävää yleisön mielestä. :D Illalla takaisin kotia.

Talvikin on täällä. Oli. Nyt se on loskapaskajääsohjoa.

tiistai 18. marraskuuta 2014

Aivotyöskentelyä

Domin TOP5 aktivointivinkit muille energisille otuksille ja niille jotka kaipaa tekemistä kaiken muun touhuilun ohella.

1. Älypelit

Domilta löytyy kaksi älypeliä. Yksi puinen ja yksi muovinen. Molemmat vähän samantyylisiä, mutta toisessa pitää jo käännellä vipujakin, että saa luukun aukeamaan ja namit suuhun. Domille nuo on helppoja, mutta kyllä niihin muutaman minuutin saa kulumaan kun pari kertaa täyttää. Edes vähän nenän käyttöä ja aivotyötä jos muuten päivän aikana ei ole mitään ihmeellistä tehty. Ellei muuta niin ainakin noiden kanssa pelaaminen on todella hauskaa Domin mielestä ja ei ikinä meinaisi malttaa odottaa "ole hyvä" käskyä vaan vähän pitää vikistä ja stepata tassuilla sillä aikaa kun täytän luukkuja.  Itse olen käyttänyt ihan Domin omia nappuloita noiden kanssa, mutta voihan nuo täyttää myös erilaisilla namipaloilla ja mitä kaikkea keksiikään.
Domi on välillä vähän kovakourainen noiden pelien kanssa, koska terrierimäisyys. Ekana pitää paiskoa tassuilla ja repiä ennen kuin kokeilee, että mitä jos kuonolla tökkäisi. :D Ja kun tuo on melkoinen räkäkuolabossukka niin olen kokenut muovisen pelin parhaimmaksi, koska sen saa puhdistettua aina leikin jälkeen kostealla rätillä kuolasta. Puinen imee kaiken kuolan ja alkaa olla ihan limainen. Hyi.

Puinen - petenkoiratarvike
Muovinen - lemmikkistore

2. Aktivointilelut
Siinä Domin aktivointilelut. M-kokoinen Kong johon tulee tungettua jauhelihaa ja sitten heitettyä lelu pakastimeen ja sieltä sitten koiralle. Sen parissa saa kulumaan tunnin jos toisenkin riippuen miten tiiviiksi olen mössön tuonne sisälle tunkenut. Domi paiskoo lelua pitkin seiniä ja lattioita ekana jonka jälkeen se ottaa sen tassujensa väliin ja rupee kauhomaan kielellä safkaa ulos.
Välillä laitan noita isompia nappuloitakin tai sitten dentasticks tikun puolitan ja tungen tuonne sisälle. Toisinaan myös jotain herkkunamejakin ja märkäruokaa. Olisi mielenkiintoista kokeilla sitä kongeihin tarkoitettua tahnaakin, että miten toimii.

Toisena leluna Domilta löytyy tuollainen namipallo. Pallon sisällä on sokkelo ja sitä kautta namit sitten sieltä pikkuhiljaa tulee ulos kun koira pyörittää palloa. Ei kovinkaan kauaan viihdytä koiraa joka osaa paiskoa tuotakin seinille isolla voimalla. Namit on heti lattialla, mutta kyllä tuostakin Domi jotain viihdykettä saa.

Kong ja pallo - musti ja mirri

3. Pyyhekäärö
Varmaan meidän kaikista eniten käytetyin aktivointivinkki. Tähän tarvitaan pyyhe ja koiralle mieluisia nameja. Levitellään nameja sikin sokin pyyhkeeseen jonka jälkeen rullataan pyyhe ja sitten tehdään solmu. Ja koska Domi on Domi ja sille tämä on erittäin tuttu juttu niin rullaan pyyhkeen aina niin tiukalle kuin mahdollista ja solmunkin teen niin tiukkaan kuin vaan voimat riittää omissa käsissä. Koiralle joka ei ole tätä aikaisemmin tehnyt kannattaa solmia kevyesti.

4. Pahvipiilot
 Tähän soveltuu talouspaperi-/wc-paperihylsyt, kananmunan kenno, mehupurkit, maitopurkit jne...

5. Lelupiilo
Otetaan koiralle mieluisa lelu, käsketään koiran odottaa ja viedään lelu johonkin piiloon jonka jälkeen lähetetään koira etsimään. Ensin koiran voi antaa nähdä mihin lelu viedään ja siitä pikkuhiljaa siirtyy siihen ettei koira näe lelun laittamista piiloon. Koiraa voi myös avustaa ja ohjata käsimerkeillä näyttäen missä suunnassa lelu mahdollisesti voisi olla. Domi on tässäkin jo mestari ja sille ei tarvitse sanoa kuin ETSI ja se lähtee käymään huoneet läpi yksitellen ja tarkistaa joka nurkan. Tässä leikistä saa lyhyen tai pidempikestoisen. Riippuen kuinka vaikean siitä tekee koiralleensa ja mihin lelun laittaa piiloon.



lauantai 15. marraskuuta 2014

Suljen silmät, kuvittelen et lennän

Tänään oltiin toisen kerran yrittämässä kuulokoirien käytöstestiä. Viime kerralla oltiin Tampereella ja testi kaatui vetämiseen hihnassa. Tällä kertaa oltiin Helsingissä. Paremmin treenattuna, mutta ravintolapäivä ei ainakaan helpottanut asiaa yhtään mitenkään tai muutenkaa se, että Helsingissä liikkuu ihmisiä ainakin 3x enemmän mitä täällä meillä. :D Domi ei tainnut ikinä aikaisemmin olla yhtä suuressa häiriössä. Ihmisiä, koiria, autoja, ratikoita, linja-autoja, ruokaa joka puolella, hesan pulut jotka ei pelkää koiria, hajuja, roskia joita mussuttaa, hälinää ja vilinää.
Saavuttiin rautatieasemalle ajoissa, että Domi saa rauhoittua ja siinä se toimikin hienosti ja siitä sitten siirryttiin ulos odottamaan testaajia. Viuh ja Domi nousi vasten kun testaaja tuli. Tällä kertaa kumminkin maltillisesti joten ei tullut sanomista. Toisen henkilön päälle ei enää edes noussut vaan tassut pysyi maassa (2 henkilöä seurasi meidän tekemistä). Siitä lähdettiin kävelemään ja mitä tekee Domi. Leikkii etten olisi koskaan sille opettanut miten siinä hihnassa kuljetaan ja siinä vaiheessa meinasi jo epätoivo iskeä, että noni nyt se testi on tässä. Ohitettiin "häiriökoirakko" ja Domi oli vain utelias. Domista olisi ollut niin ihanaa mennä joka paikkaan. Hetken aikaan käveltiin hiukan rauhallisemmalle kadulle jossa sitten tehtiin luoksetulo. Ihan tahalleen tekivät niin, että Domi meni syömään jotain roskia, mutta se tuli yhdestä kutsusta luokse!! Wuhuu. Sitten matkustettiin vielä ratikalla takaisin rautatieasemalle. Vähän Domia jännitti ratikassa oleminen, mutta ei mitään suurempaa draamaa. Kahvilassa Domi oli muuten odotellut nätisti, mutta olisi tahtonut siivota lattian kaikista herkkumuruista ("Utelias. Pyrkii haistelemaan."). :D
Sillä aikaa kun Domi jäi kahvilaan testaajien kanssa ja itse häivyin pois (katsotaan miten koira reagoi) niin olin jo täysin varma, että ei testi mennyt läpi eikä se selvinnyt vielä sillokaan kun minut tultiin hakemaan pois joten voi sitä ilon määrää kun lopuksi selvisikin, että testi meni hyväksytysti läpi! Vihdoin. Tässä talossa on virallinen kuulokoira!!! Meni läpi ihan hyvin eikä edes rimaa hipoen joten yksi tavoite saavutettu.

Vetäminen ei ollutkaan niin suuri ongelma mitä itse kuvittelin tai sitten näin asiat pahemmin miten muut. Domi ei kumminkaan ihan täysiä vedä ja pyri muiden luokse. Se vetää muuten vaan (paha tapa) ja hihnatreenit jatkuu eikä luovuteta ennen kuin vetäminen on lopullisesti historiaa.
"Utelias koira, mutta eräittäin hyvä kontakti" - Eli Domia kiinnostaa vähän kaikki ympärillä oleva positiivisessa mielessä, mutta siitä huolimatta se tarkkailee koko ajan mitä minä teen ja reagoi todella pieniin merkkeihin ja signaaleihin mitä sille lähetän.

Yleisvaikutelma: Miellyttävä yhteistyö

Sanotaan koulutusliiveille hyvästit ja tilataan oikeat työliivit tuolle otukselle. Tästä se työura vasta alkaa ja uusia ääniä opiskellaan jatkossa. Joulukuussa käydään läpi vielä tavoitteet ja sitten tämä on virallista myös paperilla, mutta meidän kesken voidaan jo Domia kuulokoiraksi nimittää. 

lauantai 8. marraskuuta 2014

Lunta tulvillaan on raikas talvisää

Tännekkin satoi vihdoin ja viimein ensilumi! Eihän tuota iloa varmaan montaa päivää kestä, mutta jos edes hetken. Domin tassutkin tykkää eikä tulehdu niin herkästi toisin kuin kurakeleillä.
Välillä vähän treenihöpinääkin. Tänään oli vuorossa taas frisbeetreenit hallissa. Meidän lisäksi siellä oli snautseri omistajansa kanssa. Opetin perusheittoja ja harjoiteltiin selän takaa kiertämistää ja muita helppoja juttuja näin alkuun ja tietty koiran innostamista kiekkoon. Domi sai muutaman tempun tehdä näytiksi ja juosta kiekon perässä hetken aikaan.
Pitäisi itse ruveta miettimään jotain temppuohjelmaa messariinkin. Joku helppo, että keskittymiskyky riittää (ei siis haluta karkailua) ja semmonen missä ei ollenkaan suuria hyppyjä Domin jalan takia. Miettinyt myös jos laittaisin Domille tossut/kengät jalkaan messariesitykseen, koska siellä se alusta on tosi liukas ja kova. Täytyisi vaan ensin kokeilla meneekö koko koiran toimintakyky kun sille tossut pistää tassuihin. :D Taidetaankin tossuja testata huomenna tässä kotona.

Ilmoittauduin myös epävirallisiin tokokokeisiin joka on 23.11. Kiitola-hallissa. Mennään testaamaan missä kunnossa meidän avoimenluokan liikkeet todellisuudessa onkaan. Paikkamakuuta ei tehdä, koska viime kerralla Domi nousi (kylmyys) ja piilopaikkista Domi ei ole koskaan tehnyt ryhmässä joten ei lähdetä liikettä tuhoamaan ja riskeerata muiden suorituksia.

Tässäpä siis avoimenluokan katsaus

Paikalla makaaminen: Onnistuu yksinään. Täytyy treenata ryhmässä ja saada varmuutta muutenkin koiraan lisää. Häiriötreenitkään ei pahasta ole. Tämä liike on treenattavien asioiden listalla.

Seuraaminen taluttimetta: Toisinaan edistää, mutta parempaan suuntaan menossa koko ajan. Täytyy ruveta panostamaan entisestään oikeaan paikkaan ja innokkuuden pysyminen koko seuraamisen ajan.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: Ei mitään ongelmaa. Nopea maahanmeno ja pysyy maassa niin kauan kuin toisin käsketään.

Luoksetulo: Vauhti yhtä hyvä kuin alossakin. Stoppaus saisi olla hitusen napakampi, mutta treeniätreeniä lisää niin eiköhän se siitä. Tehdään vaihtelevalla palkalla ettei rupea ennakoimaan. Täytyy muistaa tehdä myös läpijuoksujakin.

Seisominen seuraamisen yhteydessä: Ei mitään ongelmaa tässäkään.

Noutaminen: Treeneissä ainakin tehnyt niin kuin pitääkin. Mielenkiinnolla odotan kun näen toimiiko yhtä hyvin koetilanteessakin vai hiipuuko vauhti jollain tavalla.

Kauko-ohjaus: Tassut pysyy paikoilleen eikä liiku, mutta en mene varmaksi sanomaan ennen kuin näen koetilanteessa ja sen mukaan lähdetään sitten treenaamaan.

Estehyppy: Ei ongelmaa. Domi osaa istua esteen taakse ja tulla takaisin kutsusta.

Pohjat siis pitäisi periaatteessa olla kunnossa. Kiva päästä möllitokoon kokeilemaan avonliikkeitä ensimmäistä kertaa niin pystyy sen pohjalta sitten ruveta suunnittelemaan treenejä ensi vuoden kokeita varten. Eiköhän jotain treenikohteita ilmene missä olisi parantamisen varaa. :)


tiistai 4. marraskuuta 2014

Vastauksia




Voitko antaa käytännön vinkkejä muiden koirien ohitukseen hihnassa?? Nakki ei toimi.
:D Eihän se nakki pelkästään toimi. Varsinkin jos se muu käyttäytyminen on palkitsevampaa koiralle.
Netti on pullollaan erilaisia vinkkejä ja keinoja kun googlettaa ja jos tuntuu siltä niin hankkii koirakouluttajan apua neuvomaan tilanteessa.
Ohittamisen harjoittelu on aikaavievää ja malttia vaativaa puuhaa johon kannattaa panostaa täysillä.
Kysymyksessä ei ilmennyt minkälaisia vinkkejä kysyjä kaipaisi. Onko remmirähjä, innostuu liikaa vai mikä on ongelma, mutta tässä pari vinkkiä yleisesti:

1. Huomaat vastaantulijan ja sanot (esim) "ohi" (huom. käskysana tulee olla opetettu koiralle jo etukäteen kotona ja häiriössä ennen kuin sitä voidaan käyttää ulkona tositilanteissa). Pidät remmin löysällä, jolloin koirakin pystyy ohittamaan rennosti ja provosoimatta toisen koiran. Kehu ja palkkaus.

2. Ennen kuin koira huomaa vastaantulijan, otat kontaktin koiraan ja pidät sen huomion jossain muussa kuin vastaantulijassa. Voi tehdä vaikka jonkun helpon tempun jonka koira kykenee suorittamaan ja keskittymään siihen. Toisen koiran mentyä, jatketaan matkaa normaalisti ja kehutaan/palkataan oma koira.

3. Koiran huomatessa vastaantulijan, käännytte ja vaihdatte suuntaa. Tilanteesta riippuen kävelette siis toisen koiran edellä tai menette eri suuntaan niin, että toinen koira jää taaksenne. Koiraa täytyy kehua kun se rauhoittuu ja pystyy jatkamaan matkaa taas normaalisti.


Miksi juuri bostoni?
Bostoni päätyi tähän taloon sattumalta. Serkun kautta tutustuin Nipsun ja Mollan omistajaan ja ne olikin ensimmäiset bostonit mitä ikinä elävänä näin muutama vuosi sitten. Siitähän se idea sitten lähti. Alunperin piti ottaa valkoinenpaimenkoira ja siitä olikin jo alustava varauskin tehty kunnes tosiaan selvisi, että Nipsulle mahdollisesti pennut tulee jossain vaiheessa. Ei yhtään hullumpi sattuma ollut, koska en ole bostoneista ihan heti luopumassa. ;)


Oletko kuumeillut vielä seuraavasta koirasta?
Ajankohtainen kysymys. Todellakin! Tarkoitus on ottaa Domille bossukaveri mahdollisesti jo ensi vuonna jos kaikki menee hyvin tai sitten parin vuoden päästä. Joko täältä Suomesta jos löytyy sopiva yhdistelmä mistä haluaisin pennun tai sitten on haaveissa hakea esim. Ruotsin puolelta joka onkin sitten pidempi projekti jos valitsen tuontikoiran.


Onko sinulla varsinaisia suosikkirotuja?
Bostoni, bokseri, amstaffi... ja pari paimentakin houkuttelisi.
Paimenet houkuttaa harrastuksien osalta, mutta alan silti pikkuhiljaa kallistumaan enemmän ja enemmän bulltyyppisten koirien puoleen luonteensa puolesta (bokseri, amstaffi, staffi, bostoni, ambulli, ranskis, bmastiffi).

Miten Domi (sen luonne) on muuttunut aikuistuessaan?

Domi on pennusta asti ollut todella riehakas ja energinen mitä se on nykypäivänäkin. Pentuna ja nuorempana ollut häiriöherkkä, ei osannut rauhoittua, kierrokset nousi ja meni yli reippaasti ja muutenkin vähän semmoinen rakettipakkaus jota en vielä täysin hallinnut ja Domihan tietty testaili kun oli mahdollisuus.
Pari vuotta eteenpäin ja Domi on rauhoittunut todella paljon ja keskittymiskyky parantunut huomattavasti. Syy varmasti löytyy koulutuksesta ja yhteistyön toimimisesta, mutta varmasti osa rauhallisuutta on ihan vaan aikuisuuden tuomaa järkeä. Edelleen se saa välillä hepulikohtauksiaan, mutta enää ei mene kierrokset ja stressitasot yli. Eikä Domi kuluta enää kaikkea energiaansa höseltämiseen vaan osaa jopa purkaa sen energian järkeviin asioihin.
Kaikesta huolimatta olen iloinen siitä millainen Domi on luonteeltaan ja miten riehakas se on ollut alusta asti. Helpottaa kummasti kaikenlaista touhuamistakin kunhan sen osaa hallita.


Millainen on mielestäsi mielenkiintoinen (koira)blogi?
Mielenkiintoinen koirablogi on sellainen jossa selkeä ulkoasu ja kuvia tekstin seassa! Itse en välttämättä edes lue ollenkaan ellei joukossa ole myös kuvia, koska se on pidemmän päälle todella tylsää. Yksittäiset tekstit erikseen (eihän kaikki kuvaa niin paljon kuin esim. minä).
Aiheella ei niin väliä vaan enemmänkin sillä miten kirjoittaa ja ilmaisee asiat blogissa. Arkielämää, treenejä... Mitä vain.

Bostonin hyvät ja huonot puolet vertailussa.
Tähän ei kaikkia ole listattu, mutta jotain:
+ Innokkuus
+ Sopeutuvaisuus
+ Koko
+ Ihmisrakas
+ Ystävällinen
+ Älykäs
+ Itsepäisyys
+ Aktiivinen
+ Helppohoitoinen
+ Tykkää puuhastellla kaikkea omistajansa kanssa
+ Helppo matkustuskaveri

+/- Motivaation ylläpitäminen (itse pidän tämän tyyppisistä koirista jotka ei anna kaikkea ilmaiseksi ja saa vääntää asiat rautalangasta, mutta ymmärrän jos kaikki ei jaksa tapella asian kanssa)

- Ihmisrakas -> hyvä ja huono asia :D
- Pitää pukea, kun ilmat viilenee
- Ovela koira huijaamaan ihmisiä
- Lyttykuono...
- Paljon iho-ongelmia, allergioita yms. oireita

 
Mikä olisi rotu jonka haluaisit Domin kaveriksi, jos bostonia ei lasketa?

Ottaisin varmaankin bokserin.
Saman tyylinen bostonin kanssa, mutta vaan isommassa koossa ja isommalla energialla, ihana siis!
Domi rakastaa boksereta, bullmastiffeja ja muita isoja ruttuturpia.

 
Minkä ikäisenä Domi oppi jäävät liikkeet, noudot, kaukokäskyt?

Apua... Mistä tuommosia voi muistaa tarkalleen. :D
Piti tarkistaa youtubesta ja Domi on ollut 1v 2kk kun se on oppinut noutokapulan nostamisen ja 1v 5kk iässä tehnyt kokeenomaisen suorituksen... Jäävät (seisominen ja maahan) varmaan samoihin aikoihin ja kaukot, tuossa iässä se oli enemmänkin vaan liikkeiden jumppaamista - istu, maahan, istu, maahan kaukojen osalta. Viime vuonna ruvettiin keskittymään tekniikkaan enemmän. Liikkeestä istumisen Domi on opiskellut vasta tänä vuonna, koska en ole kokenut tarpeelliseksi opettaa aikaisemmin. Domi on nopea kaveri oppimaan ja omistaja ollut liian ahne aikoinaan. :P

Harrastatteko agilityä?
Ollaan parin tunnin verran agilityä opiskeltu agilityn koulutusviikonlopussa. Kotona olen Domille opettanut putkea ja kepit, mutta varsinaisesti ei agilityä harrasteta eikä sitä pihallakaan enää tehdä riskien takia. Domi osaa kaikki esteet paitsi keinun ja A-esteen. Minä en kylläkään osaa ohjata.
Varmasti joskus tullaan testailemaan lajia enemmän ja käydään alkeiskurssi.


Mikä on lempi eläinkauppasi?
Taidan olla tuon meidän Mustin ja Mirrin vakioasiakas. Olen siellä ollut pari kertaa työharjoittelussakin ja on vaan niin ihana paikka. Nettikaupoista tykkään eniten ehkä petenkoiratarvikkeesta, koska siellä on usein todella hyviä tarjouksia ja erittäin nopeat toimitusajat sekä laaja valikoima kaikenlaista tarpeellista ja tarpeetontakin mitä mukamas tarvitsee. :)

Entä lemppari merkki ? esim. Hurtta, Rukka jne.
Vaatteiden osalta kannatan mittatilaustöitä bostonien kohdalla, mutta muuten nuo merkit onkin melko tasavertasia ja ostelen enemmänkin tuotteen perusteella. Sen vaan sanon, että Hurtalla on yleensä tosi hyvät heijastimet kaikissa tuotteissaan joten siitä iso plussa.
Rukkan tuotteista meillä on käytössä pistolukkopanta mustana ja pitäisikin ostaa uusi, joku värikäs sekä sitten pinkit valjaat. Ja aattelin ostaa Rukkan tossutkin testiin Domille kun niitä kehuttu bossuryhmässä.
Hurtalta löytyy sadetakki, sadehaalari, 2 eri kokoista monitoimihihnaa, kaksi nahkahinaa ja nahkapanta ja yksi säädettävä tavallinen panta.

Mietitkö bostonia ottaessasi muita rotuja?

Kaikki maailman rodut ja koirarotukirjatkin tuli selailtua kymmeniin kertoja läpi, mutta kuten jo aikaisemmin totesin niin valkoinen paimenkoira tänne olisi varmaan tullut ellen olisi bostoniin tutustunut. Alunperin ei pitänyt edes kovin pientä koiraa ottaa.


Oletko ikinä katunut koiran ottamista?
En ikinä. Domin kanssa eläminen on ollut niin helppoa ja helpottuu entisestään kun valmistuu kuulokoiraksi. Matkustaminen on helppoa, koska bostoni sopeutuu todella nopeasti ja sen lisäksi Domilla on oikeus kulkea mukana kaupoilla ja muuallakin kun saa valjaat joten se ei hankaloita eikä tarvitse miettiä miten koiran kanssa tekee. Pieni koira niin ei sen kulutkaan kovin suuret ole ja varmasti selviän hyvin kun omilleni muutan. Eihän sitä joka päivä jaksaisi lenkille lähteä kaatosateeseen, mutta sitä varten onkin bostoni joka mielummin käpertyy peiton alle piiloo ja puuhaillaan jotain kivaa sisällä joten sekään ei tuota ongelmaa. :D
Kyllä se koira antaa elämään niin paljon ettei sitä päätöstä kovin helposti kadu, vaikka aina ei mene niin kuin on suunniteltu.

Kuinka monta koiraa olisi ehdoton maksimi mitä voisit itselläsi pitää?

Jos kerrostalo niin varmaan kaksi on semmoinen sopiva määrä. Isompi talo maantasalla niin ehkä sitten jopa 3-4 riippuen miten resurssit riittäisi ja minkä tyyppisiä koiria.

Mitä hyviä, entä huonoja puolia Domissa on?

Domin hyvinä puolina on sen innokkuus kaikkeen, rohkeus, miten paljon se rakastaa kaikkia tuntemattomiakin eikä säiky ketään, nopea oppimaan, energinen!, erittäin nopea ja vikkelä kaveri eli ei jää isompienkaa koirien jalkoihin. Innokkuudeesta ja energisyydestä huolimatta niin myös erittäin rauhallinen kotioloissa ja silloin kun on töissä ja liikutaan julkisilla paikoilla. Tottelevaisuus. Itsepäinen eikä hajoa jos vähän antaa palautetta. Ahne - herkuksi kelpaa melkeimpä mikä vaan. Kaikkien kaveri - kaikki ihmiset ja koirat on niiiiiin ihania ja Domi rakastaa koko maailmaa.

Huonoja puolia en osaa sanoa muuta kuin hihnassa kiskominen ja pomppiminen muiden päälle ja nekin on koulutusasioita joihin ollaan nyt keskitytty. Luonteenpiirteistä en osaa sanoa mitään huonoa vaikka varmasti niitäkin silloin tällöin huomaisi esim. lällättely kesken kaiken tekemisen, mutta sekin nykyään vaan enimmikseen saa nauramaan. :D Täydellinen juuri minulle. ;)


Mikä on paras asia, mitä olette kokeneet Domin kanssa?
Kaikki mitä koettu 3 vuoden aikana. Ei niitä voi oikein lähteä erittelemään tai sitten tämä blogipäivitys ei päättyisi kovinkaan nopeasti. :D

Onnistumiset koulutuksessa, treeneissä, kokeissa, frisbeen harrastaminen - frisbeeporukka, kisat, esiintymiset messarissa...kuulokoirakoulutukseen pääseminen, matkustamiset, RAY-valokuvausprojekti, edellinen kesä ja mykkänä oleminen. Onhan noita. :)
Bostonikolmikon yhdessä olo

Domin syntymä

Domin ensimmäinen päivä kotona, Lappeenrannassa

Miksi aloit kirjoittamaan blogia?

Tarkoitus oli kirjoitella blogiin Nipsun tiineydestä ja pentujen syntymisestä ja sitten siitä tuli Domin oma blogi kun kotiuduttiin.

Mitä tekisit Domin kanssa toisin, jos voisit (esim. pentuajassa)?
Tämä vastaakin samalla kysymykseen, että mitä tulen tekemään toisin seuraavan pennun kanssa.
Opettaisin hihnassa kulkemisen, vieraiden moikkaamisen, luoksetulovarmuuden, leikkimisen ja muut perus asiat kuntoon ennen mitää turhia temppuiluja ja treenailua. Ahneella on paskanen loppu, mutta onneksi Domi on Domi ja virheet oli vielä korjattavissa. ;)

Oletko omistanut muita eläimiä?
 En ole enkä haluaisi. Domi on ihan ensimmäinen eläin sekä koira tässä taloudessa.


Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia sulla itselläsi on (koskien Domia/muita koiria, tai ei)?
Ensimmäisenä suunnitelmana on saada Domi käytöstestistä läpi ja kuulokoiravaljaat päälle parin viikon päästä.
Itse opiskelen tällä hetkellä Saimaan ammattiopistossa merkonomiksi viimeistä vuotta ja haen ensi kevään yhteishaussa Kuopioon viittomakielen ohjaajaksi ja toivottavasti pääsen sinne. Haaveissa on, että pystyisin jollain tasolla yhdistämään kuulokoirat/terapiakoirat tuommoseen työhön eli mahdollisesti Domi tulee kulkemaan jatkossakin koulussa mukana ja toivottavasti myös töissä, muidenkin tukena ja turvana. Kiinnostaisi myös opaskoirien ja muiden avustavien koirien kouluttaminen.
Eikä sitä tiedä vaikka tulen koira-alallakin töitä tekemään esim. koulun ohella. Koulutuksia ja valokuvaamista.

Muutto siis edessä Domin kanssa ensi vuoden puolella jos hyvin käy täysin uuteen kaupunkiin. Sitten katsellaan mihin elämä vie. Ja pitäisi sitä pentuprojektiakin ruveta miettimään, että olisiko mahdollisuus jo ottaa vuoden kuluttua vai vasta seuraavana vuonna.

Mistä Domi on?
Domi on Kotkan tyttöjä. Syntynyt Mäntsälässä keisarileikkauksella ja viettänyt ensimmäiset pari kuukautta Kotkassa. Olen ollut Domin elämässä sen ensiminuuteista alkaen ja asuinkin sen kesän Kotkassa hoidellen koiria.

Kuinka vanha Domi on?

Domi täytti kesäkuussa 3 vuotta eli on tällä hetkellä 3v 4kk. :)

Mitä pahaa Domi on tehnyt?
Domi on pentuaikana tuhonnut mattoja, repun, koulukansion, penaalin, tärkeät koulupaperit, muutaman oman pedin, kangashäkin, kiivennyt pentuaitauksesta yli, roikkui kengässä ja iski hampaat jalkaan kun kyllästyi.... Kaikkea pientä tihutyötä kun niin energinen pakkaus.

Miksi ja miten kiinnostuit koirafrisbeestä? 
Taisin pari vuotta sitten eksyä vahingossa frisbeeryhmän facebook sivuille jotain ihmeellistä kautta. Siitähän se homma sitten lähti kun näki mitä se oli. Domi aloitteli kiekkouransa noin 5-6 kuukauden iässä semmoisella kumilätyllä ja pari kuukautta meni kunnes sai ensimmäiset oikeat koirafrisbeekiekot.


Jos saisit miksata useammasta rodusta eeppisen frisbeekoiran, mitä rotuja yhdistäisit? 
Paimenet on melko ylivertaisia ja varsinkin bortsut tämänkin lajin parissa. Miten ois bostoni bortsun kuonolla ja kehonkielilukutaidoilla varustettuna. ;) Lyhytkarvainen minibortsu ja ripaus jääräpäisyyttä, terrierin puruvoima.

Mikä on sun mielestä siistein frisbee-temppu?
 Sanoisin varmaankin footstall. Haastavuutta koiralle ja vaatii ohjaajaltakin melkosia jalkalihaksia, että jaksaa sen koiransa pitää jalkojen päällä. Oikeastaan mistä tahansa frisbeetempusta (jopa helpoista) saa siistejä ja näyttäviä pienellä panostuksella ja jos osaa tehdä sen hallitusti eikä mene häsläämiseksi. :D

Mikä susta tulee isona? Haluaisitko koirailla ammatiksesi?
Siinäpä kysymys. :D Näillä näkymin kai sitten viittomakielen ohjaaja (jos pääsen kouluun) joka tekee koira juttuja siinä sivussa. Alunperin halusin eläinalalle, mutta nyt näin jälkeenpäin en tahdo tehdä sitä pelkästään. Mieluummin yksi joku muu työ ja siihen yhdistäen jotenkin näppärästi koirat kuten jo ylempänä mainitsin. Kyllä koirailukin siis kiinnostaisi työn osalta.


Mikä on tärkein asia jonka Domi, ja koirat yleisesti, ovat opettaneet sinulle?
Hoitokoirat opetti aikoinaan koiran kouluttamisesta perustietoja.
Domi on opettanut entistä enemmän minua koirien kouluttamisesta, koska bostoni ei edelleenkään ehkä se ihan helpoin tapaus ole jos tahdotaan lähteä kisatasolle treenaamaan. Olen oppinut todella hyvin lukemaan Domia ja muutenkin bostoneita. Niin pieniä eleitäkin mitä muut ei välttämättä edes tajua tai tulkitsee väärin.
Domia lukemalla kontrolloin myös itseäni paljon paremmin. Domi reagoi todella herkästi mielialoihin ja jos yhtään meinaan menettää hermot niin Domihan päättää, että tee yksinäsi. Siinä vaiheessa voi joko jättää tekemisen seuraavalle päivälle tai sitten opetella vaihtamaan omaa mielentilaa sopivaksi. Pikkuhiljaa kai alan myös oppimaan sitä johdonmukaisuuttakin ja pitämään säännöistä kiinni sekä tiukempia kriteerejä jolloin koiralle selvää mitä tehdään ja stressitaso pienenee. Viime vuoden aikana ruvennut käyttämään kehonkieltä enemmän ja puhuminen jäänyt toiselle sijalle. Ei se koira kumminkaan puhetta ymmärrä samalla tavalla kuin selkeää kehonkieltä, ääniä jne.

Mikä ideasi koirien kanssa on ollut vaikein toteuttaa eli missä on ollut eniten haasteita? (esim koulutukseen, harrastuksiin liittyen)?
Ei tule mitään ihmeellistä tällä hetkellä mieleen. Haasteellisinta on tällä hetkellä ollut Domin hihnakoulutus, mutta päivä kerrallaan parempaa suuntaa. Sanompahan vaan, että opettakaa se koira jo pennusta asti kävelemään oikein hihnassa. :D
Haastetta on ollut myös Domin motivaation ylläpitämisessä enemmän kuin pari minuuttia. Tässäkin vika löytyy omistajasta eikä koirasta. Liian pitkiä treenituokioita ja koira ehtinyt kyllästymään. Välillä hyvä muistuttaa itselleen ettei se elämä ole niin vakavaa. Asiaa lähdettiin korjaamaan lyhyemmillä treenituokioilla, pipo löysälle päästä, leikkimistä, paljon kehumista ja tsemppaamista ja positiivisella asenteella.


Minkä neuvoisit uudelle koiranomistajalle tärkeimmäksi asiaksi yhteistyössä koiran kanssa? Miten muuten opastaisit uutta koiraharrastajaa?
Ole reilu ja johdonmukainen koiralle. Ole koiran tuki ja turva hankalissa tilanteissa. Koiran tsemppaaminen jos sitä vaatii, kehuja, positiivista vahvistamista.
Selvät säännöt mitä saa tehdä ja mitä ei. Kriteereiden päättäminen ja niistä kiinni pitäminen. Leikkikää, pitäkää hauskaa ja eläkää päivä kerrallaan. Lyhyitä ja mukavia treenituokioita yhdessä. Ei vaadi semmoista mitä koira ei vielä mitenkään voi osata jos ei ole opetettu.
Maalaisjärjen kun pitää päässä, osaa kehittyä koiran omistajana ja kouluttajana ja ottaa neuvoja vastaan jos tarvetta niin pärjää jo pitkälle. Positiivisella asenteella aina eteenpäin. ;)

Millaista elämäsi voisi olla nyt, jos Domia ei olisi?
En tiedä olisinko hakenut vielä uudestaan eläintenhoitajaksi tai muuten eläinalalle koulutuksen osalta vai olisinko silloinkin päätynyt jäämään Lappeenrantaan. Sen tiedän, että ilman koiraa elämä olisi varmaankin todella tylsää, mutta jos Domin sijaa olisi tullut joku muu koira niin eihän sitä tiedä. En varmaan tietäisi kuulokoirista yhtikäs mitään tai olisi oppinut niitä asioita joita olen oppinut käsittelemällä Nipsua ja Mollaa ja niiden jälkeen Domia. Domi on kumminkin opettanut melkoisesti asioita. Domin touhuille saa nauraa joka päivä.

 
Kannatatko koirien kanssa vain käytännössä oppimista vai voiko sinun mielestäsi myös kirjoista oppia? Kuinka paljon mielestäsi koirakirjat antavat käsitystä koirista? (toki eri kirjoista riippuen, mutta yleisellä tasolla :D)
Kyllähän koirakirjoista voi jotakin perusasioita oppia tai ainakin oppii ymmärtämään mitä se suunnilleen voisi tarkoittaa. Nykyäänhän netistä saa tosi paljon tietoa ja eri näkökulmia asioihin. Kun muistaa ettei kaikkea lukemaansa ota kirjaimellisesti vaan kykenee soveltamaan niin varmasti voi oppia paljonkin. Ehkä parhaiten se opittu jää päähän ja muokkaantuu se oma ajatusmaailma kun pääsee käsittelemään koiria jolloin ymmärtää entistä paremmin niiden tekemistä ja käyttäytymistä.
Itse luen Cesar Millanin kirjoja ja saan niistä paljonkin positiivista energiaa ja kuten sanoin niin ei kaikkea lukemaansa tarvitse kirjaimellisesti ottaa vaan aina voi soveltaa ja miettiä mikä sopii juuri omalle koiralleen.

 
Millaisena näet itsesi 5-10 vuoden päästä?

Toivottavasti koulut käyty ja tietää tarkemmin mitä tulee tulevaisuudessaan tekemään. :D Domin seurana 1-2 koirakaveria ja asutaan jossain... Jos pääsen Kuopioon niin en osaa sanoa vielä jäänkö sinne (tällä hetkellä se vaikuttaa ihan kivalta paikalta) vai seikkailenko muualle. Kenties koirankouluttajana tai jotain muuta koiratöitä kaiken muun tekemisen ohella.

Minkälaiset ovat teidän tulevaisuudenhaaveet harrastuksissa tai ylipäänsä koiran kanssa?
Domi valmistuu kuulokoiraksi ja sen jälkeen on työkäytössä.
Tokossa VOI-EVL tasolle ja TVA haave häämöttää siellä jossain. Koirafrisbeetä jatketaan ja toivottavasti joskus päästään ulkomaille kisaamaan kunhan rahatilanne antaa periksi semmoseen touhuun. Haaveilen maastopyörän ostamisesta ja Domille vetovermeet joten vetolajeja. Olisi kiva kokeilla myös agilityä joskus jos Domin jalka on kunnossa. Seuraavakin bossu tulee harrastelemaan kaikenlaista.


Seuraatko muita blogeja kuin koirablogeja?
Koirablogien lisäksi luen pari valokuvablogia ja pari lifestyleblogia. Silloin tällöin kun muistan.

Onko koira koskaan hankaloittanut elämääsi?
Ei. Meillä on kaikki sujunut aina ihan hyvin. Hoitopaikkojakin löytyy Domille jos tulee jotain menoa, ettei koiraa voi ottaa mukaan.

Onko sulla ollut Domia ennen koiria, jos on, niin mitä?
Ei. Ainoastaan hoitokoiria.
Australianpaimenkoira - Pumppis, Suomenlapinkoira - Venla, Bostonit Nipsu ja Molla, Bichon Friset Nana ja Atte....

Minkälaisia rutiineja teillä on Domin kanssa, onko jotain tiettyjä kellonaikoja tms.?

Ei mitään semmoista mitä minuutilleen pitäis tehdä.
Arkisin herätään klo 7-11 riippuen omasta jaksostani. Käytän Domin heti herättyä takapihalla tai viskaan aidan yli mettään tekemään tarpeensa. Pikaulkoilun jälkeen Domille safkat kuppiiin ja sitten Domi painuukin takasin peiton alle nukkumaan ja kun tuun koulusta lähdetään lenkille tai touhutaan jotain muuta ja tulen koneelle ja mennään illalla pidemmälle lenkille. Päivään mahtuun myös koulutushetkiä ja leikkimistä... Jos Domi lähtee mukaan niin silloin Domi nukkuu niin kauan kunnes lähtö koittaa ja käytän sen nopeasti metässä tarpeillaan ennen kouluun lähtöä. Ruuan se syö koulupäivän aikana nappuloiden ja herkkujen muodossa ja kun tullaan kotia niin saa liha-ateriansa ja illemmalla vielä pidempi rentouttava hihnalenkki. Silloin ei treenailla mitään jos Domi on ollut päivän mukana, että saa tarpeeksi levätä myös ihan rauhassa.
Viikonloppuisin ei sitten mitään rutiineja ole. Herätään joskus, hengaillaan vaan takapihalla tai sit käydään pidempiäkin lenkkejä, vapaana tai hihnassa, koirapuistoilua tai mettäilyä, koirakavereita tai vaan ihan nukkumista.


Kiitämme erittäin hyvistä kysymyksistä!
Piti jopa itsekkin käyttää aivoja ja miettiä vähän miten asiat muotoilisi kun en halunnut vastata parin sanan lauseilla.