maanantai 28. maaliskuuta 2016

TokoDogi kisailemassa

Tänään jatkettiin harrastuksia tokon parissa. Täälläpäin järkättiin vihdoin ja viimein möllitoko joten pitihän se sinne lähteä. Möllikoe oli Imatralla ja sellaisessa peltihallissa. Onneksi aurinko paistoi joten oli ihan lämmin ja hallissa tarkeni todella hyvin. Ennen mölliin lähtemistä arvoin mihin luokkaan Domin ilmoittaisin, koska tärkein kriteeri oli saada pysymään pakka kasassa eikä karkailua + palkkausta ja kehuja ahkerasti jos siltä vaikuttaa, mutta päätin kuitenkin valita sen avoimen luokan. Alunperin mietin ettei tehtäisi ruutua ollenkaan tai sitten kosketusalustan avulla, mutta tehtiinkin kokeenomaisesti joten vedettiin koko avo läpi alusta loppuun eikä Domi lähtenyt kertaakaan kehästä pihalle vaikka varmasti välillä pientä painetta kun ohjaaja ei osaa kävellä luonnollisesti. Homma kuitenkin toimi ja vihdoin ja viimein saatiin hajotettua se koemaisuuden kaava.
Arvostelu oli hiukan löysää joidenkin liikkeiden osalta, mutta noh ne ei nyt oleellinen asia ollutkaan meidän kohdalla, koska tärkein kriteeri oli vain mukana pysyminen ja luokan suorittaminen alusta loppuun ilman katkeamista. Suorituksen jälkeen ei ollut hajuakaan siitä mikä tulos saatiin joten olikin yllätys, että ykköstulos tulos, mutta arvostelu ei mikään tiukka ollut. Virallisissa kisoissa ei olisi ykköstä tullut, koska pisteet olisi ollut toisenlaiset, mutta tästä hyvä jatkaa eteenpäin ja vihdoin saatiin vedettyä avo kunnolla läpi.
Paikalla istuminen ryhmässä 1min 10
- Ei ongelmia. Irrotin hihnan heti kun päästiin riviin ja siinä se istui ihan nätisti ja rauhallisesti. Oli muutenkin hyvässä mielentilassa ja korvatkin pysyi jopa eteenpäin eikä keskittynyt ympärillä tapahtuvaan. Muutkin koirat istui ihan rauhallisesti.

Seuraaminen 9,5
- Hehe... Poikittaa, edistää ja vaikka mitä. Domimainen suoritus tällä hetkellä. Virallisessa kokeessa olisi todennäköisesti sitä 7-8 luokkaa pisteytys mitä ennenkin ollut ellei jopa vähemmän jos tiukasti arvostelee.

Istuminen tai Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10
- Lyhyemmät seuruupätkät menee nätimmin kuten olenkin aikaisemmin asiaa käynyt joten ei yleensä virallisissakaan kisoissa vaikuta pahemmin pisteisiin. Ja menihän se toki maahan miten pitikin.

Luoksetulo 10
-  Mikälie epävarmuus iski Domilla, mutta piti antaa tuplakäsky maahanmenoon ja todellisuudessa sen ois pitänyt alentaa pistemäärää, mutta vauhti ja innokkuus taisi korvata virheen tässä tapauksessa.

Seisominen seuraamisen yhteydessä 8,5
- En tiedä paljonko tässä olisi virallisissa tullut pisteitä. Saman verran vai vähemmän(?) Kääntyi siis katsomaan kun kävelin taakse. Domi on ruvennut tätä satunnaisesti tekemään joten seisomistreeniä tiedossa.

Merkin kiertäminen ja paluu perusasentoon 10

- Tästäkin olisi 2-3 pistettä pitänyt poistaa, koska kutsuin Domin luokse kun teki niin laajan kaarroksen joten parempi oli varmistaa. Mutta se osasi kiertää merkin tuommosessa tilanteessa! Eka kerta ikinä eli peukku sille.

Noutaminen 10
Kauko-ohjaus 10
Estehyppy 10

Lähettäminen määrätylle paikalle 7
- Todellisuudessa 0 tai joku muu. Ei ainakaan 7. Ekalla lähetyksellä ei lähtenyt, seuraavalla meni mutta yli nauhan ulkopuolelle ja vasta sen jälkeen hakeutui keskelle, mutta hieno se oli silti siihen nähden ettei oo ennen ruutua tehnyt kokeenomaisesti ja tulipahan testattua. Se oli kuitenkin tiedossa, että vaatii vielä ruututreeniä ennen virallisiin menemistä.

Kokonaisvaikutus 10
-
Alkoihan se loppua kohden olemaan ihan rentoa, mutta ohjaaja voisi kuitenkin vielä opetella kulkemaan paremmin ja ei tarttis niin paljon kummarrella siihen koiraa kohti. Ei ihme jos paineistuu.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Erittäin Hyvä

Domi teki paluun näyttelykehiin. Viimeeksi pyörähdettiin näyttelyssä neljä vuotta sitten ja Domi oli silloin junnuluokassa. Tänään avoimessa ja tuomarina Leni Finne. Oltiin jo ajoissa näyttelypaikalla ja Domi sai odottaa häkissä suurimman osan ajasta. Välillä pääsi hetkeksi pois riehumaan rapsuttelijoiden kanssa. Kehätkin pyöri ihan sujuvasti. Avoimessa luokassa bossunarttuja oli 3kpl ja Domi sai johtaa rivistöä. Ensin kierrettiin ryhmässä ympäri ja siinä vaiheessa meinasi Domin kuono liimautua mattoon, mutta sain sen onneksi irti hajumaailmasta ja sen jälkeen ei ollutkaan ongelmia. Kierroksen jälkeen Domi oli ensimmäinen pöydällä ja tuomari tutki koiran kunnolla perusteellisesti. Kuonosta hännäntöpöön. Testasi koiran reagointia vinkuleluun jotta sillä saisi ilmettä valppaammaksi ja korvia pystyyn, mutta eihän Domi noihin vinkuleluihin reagoi tuommosessa kun on oppinut ettei pidä välittää häiriötekijöistä. :D Pussailua kuitenkin tuomari ymmärsi ja ottikin osa koirista ihan syliin asti. Domia ei tuomari kiinnostanut, koska olihan sillä tärkeä tehtävä - seisoa paikoilleen ilman hepulikohtausta.
Pöydän jälkeen kierros ympäri ja edes takaisin. Tässä vaiheessa ei enää ollut ongelmia kävelyssä ja meni ihan nätisti. Niin ainakin luulen. Tuon jälkeen ei ollut hajuakaan mikä väri meille heilautettiin, mutta menin riviin takaisin odottelemaan kun ei arvostelulappuakaan näkynyt ja se olikin ihan hyvä päätös. Domi sai jatkaa vielä kilpailuluokkaan ja siihen loppui meidän näyttelypäivä.

Lopputuloksena AVO EH, AVK2.
"Oikeat mittasuhteet, sopiva luusto, oikeanmuotoinen pää, kuono-osa voisi olla leveämpi ja korvat pystymmät, erinomaisen tummat silmät, riittävä kaula, hyvä eturinta, riittävät kulmaukset edessä, oikean mallinen rintakehä, hieman köyry lanneosa, aavistuksen jyrkkä lantio, riittävät takakulmaukset, melko pehmeä karvapeite, riittävä askelpituus."

torstai 24. maaliskuuta 2016

Bostoni + lussupallo =

Ensimmäinen sln importin (acana&orijen) yhteistyöpakettikin saapui ja sieltähän paljastui uusi ruokapussi. Kahden kilon pussi Orijen Tundra sapuskaa. Ruuasta lisää myöhemmin. Ehkä kuukauden kuluttua kun Domi on saanut testailla kunnolla ruuan sopivuutta.

Domi toivottaa kaikille lukijoille hyvää pääsiäistä!

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Priimadogin tulokset

Tässäpä vielä virallisena nuo Domin terveystulokset kun sain kennelliitolta selkälausunnon ja Domin kuvat cd-levyllä.
Polvilumpioluksaatio: 0/0
Sydämen kuuntelutulos: ei sivuääniä
Selkä:
* nikamien epämuotoisuus: VA0 (normaali)
* selän spondyloosi: SP0 (puhdas)
* välimuotoinen lanne-ristinikama: LTV0 (normaali)

Näillä tuloksilla kelpaa jatkaa elämää kuten tähänkin asti. Toivottavasti säilyy ehjänä vielä monia vuosia niin kelpaa jatkaa elämää työkoirana ja touhuilla harrastuksien parissa. Frisbeen perässä juoksentelua ja tokokentällä riehumista.

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Frisbeehurtta

Frisbeeedogi pääsi takaisin frisbeen ihmeelliseen maailmaan. Viimeeksi nähnyt kiekkoja joulukuussa messarissa. Pari päivää sitten käytiin jäällä jossa pinta oli sellaista pehmeää mössöä eli kelpasi riehua suht turvallisesti. Hiukan nousi bossumoottorissa kierrokset jo pelkästä kumilätyn näkemisestä ja sen jälkeen se olikin menoa. Heitotkin meni ihan nappiin vaikka taukoa takana parisen kuukautta ja kauhea vastatuuli. Ehkä se on taito jota ei kovin helposti unohda kun kerran oppinut. Domilla oli kuitenkin supersiistiä. Lähettyvillä olevat muut koirat, ihmiset, linnut, kaikki mahdolliset häiriötekijät unohtuu siinä vaiheessa kun kiekko ilmaantuu paikalle. Hullunkiilto silmissä sinkoilua ees taas ja kun saa kiekon itelleen niin kauheat tapporavistelut ja juoksentelua lätyn kanssa. Domi kantoikin kiekkoa koko lenkin ajan ja piti huolen ettei se vahingossakaan tipu matkanvarrelle. Välillä toi kiekon luokse ja piti heittää ja sen jälkeen taas rälläystä ympäriinsä kiekon tappamisen merkeissä. Seuraavan kerran kiekkoillaan kunnon kiekkojen kera toivonmukaan hallissa. Jos sen treenioikeuden saisin hommattua halliin ensi kuun puolella. Alkaa tuo treenikenttäkin (tapis) sulamaan pikkuhiljaa joten sinnekin pääsee sitten heittelemään kunhan maa ekana vähän kuivuu.

torstai 17. maaliskuuta 2016

Domin päivä

Kamera seurasi Domin touhuja taas vaihteeksi eilen ja päivä oli aika tyypillinen kuulokoirailutreenipäivä. Jotkut jutut toki vaihtelee, mutta kokonaisuus suht samanlainen useimmilla kerroilla. Ensin vähän riehumista ulkona/energian purkamista ja sen jälkeen sitten johonkin treenailemaan jonka jälkeen kotia, lenkille yms. perusjutut. Kotipäivinä Domi aloittaa päivänsä aamuruualla, mutta treenipäivinä se syö vasta treenien jälkeen. Iltaruoka tulee samoihin aikoihin päivän tapahtumista riippumatta. Eilen oli nappulapäivä kun en jaksanut ottaa lihoja sulamaan.
Päivä alkoi herätyskelloon reagoimalla jonka jälkeen vain oltiin pari tuntia kunnes lähdettiin käymään ensin tsekkaamassa treenikentän tilanne (mutavelliä) josta suunnattiin raviradan parkkikselle flirttailemaan. Nätti keli oli ja aurinko lämmitti mukavasti. Noin puolisen tuntia nautittiin ulkoilmasta kunnes hurautettiin kotia ja vaihdettiin kamppeet kun tarkoitus oli lähteä treenailemaan kuulokoirakäytöstä. Tällä kertaa treenipaikaksi valikoitui tuttuun tapaan IsoKristiina jossa yllättävän moni oli kiinnostunut Domista, mutta ainoastaan yksi sai silittää kun osasi lähestyä oikein eikä ollut heti tunkeutumassa iholle. Otettiin myös kännykän ilmoittamistreeni hihnakävelytreenin lisäksi ja kyllähän se kännykän ilmoitti. Kuten aina. Reissu oli Domilta ihan okei suoritus kokonaisuutta ajatellen. Plussaa siitä ettei pomppinut rapsuttelijaa vasten vaan kaikki tassut pysyi nätisti maassa. Yleisfiilis ois saanut olla astetta rauhallisempi, mutta tästä saamme ehkä syyttää itse taluttajaa kameransa kanssa joka vie keskittymiskykyä. Kauppakierroksen jälkeen kotia syömään ja nukkumaan kunnes lähdettiin lenkille jonka jälkeen leikkituokio, nukkumista, lisää ruokaa, taas nukkumista. Kunnes tulikin iltapisun aika ja yöunille meno.

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Palloilua kentällä

Olipa pitkästä aikaa olevinaan vaikeaa kuvata auringonpaisteessa ja lumi kun vielä heijastaa sitä valoa niin saa väännellä kameran asetuksia ääripäähän ettei ylivalottuis kovin pahasti. Ensin liian pimeää ja sen jälkeen liian valoisaa. Suuret ongelmat. Domilla oli kuitenkin siistiä kun ollaan saatu kenttä takaisin koirailukäyttöön kun kentän kunnossapito päättynyt eikä siinä ole enää luistinrataa joten muun ajan se on yleensä autiona eli meidän oma treenikenttä. Domi pääsi sinkoilemaan tennispallon perässä ja pari toistoa treenattiin myös eteenmenoa kun tuo pallon heittovarsi on siihen kätevä kapistus. Kunhan vaa saa heitettyä suoraa ja pitkälle. Se onkin oma haasteensa. Domi on onneksi sen tyyppinen koira, että se sinkoaa suoraan eteenpäin eikä kaarra mihinkää suuntaa joten sinällään varmasti helppo opettaa tuo eteenmeno. Eri asia tarvitaanko sitä koskaan kun eteenmeno tulee vasta erikoisvoittajaluokassa.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Mätsäröintiä

Tuloksilla ei juhlittu tällä kertaa. Sininen nauha ilman sijoitusta. Ei ollut ruttuturvat tuomarin suosiossa, mutta Domi meni kuitenkin nätisti ja sillei miten opetettu. Kävelyosuus oli vähän pärskimistä kun kuolajojot roikkui taas kerran joten pitihän ne ravistella pois ja sitten koko koira oli kuolassa. Pitää yrittää muistaa ottaa Lappeenrannan näyttelyyn pyyhe mukaan niin saa putsattua koiran ennen kehään menemistä. Domihan kuolaa innostuessaan ja nykyään kun se innostumisleveli on korkea niin räkää lentää sen mukaan. Ruttuturvan omistamisen iloja. Joka tapauksessa... Kävely vähän niin ja näin. Osaa se paremminkin, mutta esim. nauhakehässä oli niin ahdasta ettei mahduttu edes kävelemään kunnolla joten toivottavasti Lpr näyttelyssä parin viikon päästä nähdään vähän parempaa kävelyä Domilta kun pääsee kunnolla menemään. Seisominen näytti ihan hyvältä eikä tuomari aiheuttanut hepulikohtausta missään vaiheessa! Jopa pöydällä pysyi paikoilleen ja seisoi kuin vanha konkari eikä pusuhepulikohtauksista tietoakaan ja tuo onkin ilouutinen, koska haluaisin periaatteessa esittää Domin sillä tavalla, että seison sen edessä, mutta ennen se ei ole ollut mahdollista, koska Domi on innostunut herkästi vieraistakin ihmisistä joten minun on täytynyt olla siinä vierellä tsemppaamassa ja käskyttämässä sekä välillä tukena ja turvana jos ollut jännää. Nykyään alkaa olemaan varmuutta tekemisessä ja malttaa mielensä hyvin joten voisin ruveta esittämään Domin seisovilteen. Ylpeä saa olla Domista ja osaa käyttäytyä hienosti.