perjantai 17. maaliskuuta 2017

Kiekkohypnoosi

Odotus on ohi ja talvitauolle heipat toistaiseksi. Paluu nauttimaan frisbeen vauhdista ja tekonurmikentästä. Hallivuoro varattuna ja tiedossa frisbeetreenit. Laukku maahan ja Domi ehti kiertää ympäri varmaan 10krt ja irtoamaan eteen ennen kuin otin yhtäkään kiekkoa laukusta pois. Intoa ei ainakaan puutu tauon jälkeen ja vuosi vuodelta vain hullumpi kiekkojensa kanssa. 

Vauhtia paljon ja vähän liikaakin jos ajatellaan messutapahtumissa esiintymistä joten ensi viikolla koitetaan rakentaa jotain järkevää temppurunkoa ja välttää kiihdytystemppuja. Domihan on ensi viikon viikonloppuna mukana ShowLinkPets tapahtumassa Jyväskylässä. 
Vauhtia kuitenkin riittää ja oli ne omatkin heittotaidot edelleen tallella. Hallin tilatkin meinaa loppua kesken. Kesää odotellen ja pääsee ulkokentille juoksentelemaan ja heittämään kiekkoa niin lujaa kun vaan on voimaa heittää.
Riehumistreenin jälkeen Domi pääsikin eläinlääkäriin silmätutkimukseen. Olen huomannut, että valo heijastuu välillä oudosti Domin silmistä ja Domi on välillä reagoinut iltaisin ulkona epädomimaisesti ihmisiin. Lääkärihän totesi asian mikä oli odotettavissa ja itse osasinkin melkein jo ennustaa tulevan. Alkava kaihi sieltä paljastui. Lieviä muutoksia, molemmissa silmissä. Ei kuitenkaan mitään suurta vielä. Elämä jatkuu normaalilla tyylillä. Domi tullaan näkemään tänä vuonna frisbeen kisakentillä ja työliivejäkään ei vielä naulakkoon jätetä. Eletään ja toimitaan hetki kerrallaan.

2 kommenttia:

  1. Tosi ikäviä nämä silmäjutut ja sairaudet, mutta toivottavasti ei vaikuttaisi hirveästi elämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Domin kohdalla oli odotettavissa kun mummollaansa periytyvä kaihi ja Domin veljellä myös kaihi, mutta elämä jatkuu ja muutokset vasta hyvin lieviä. Voi olla ettei vielä vuosiin vaikuta elämään suuresti, mutta senhän näkee ajan kanssa. :)

      Poista