tiistai 28. maaliskuuta 2017

Vauhdikas viikonloppu

Messut messuiltu ja oli mielenkiintoinen viikonloppu. Alunperin ei pitänyt tänne suurempaa postausta tehdä, mutta sattui ja tapahtui reissun aikana ja saadaan käytyä pantadatatiedot läpi.
Domilla oli aktiivipanta kaulassa viikonlopun ajan ja saatiinkin mielenkiintoista dataa näkyville. Perjantaina tosiaan lähdettiin matkaan puolenpäivän aikoihin ja ajeltiin noin kolmisen tuntia mikä näkyy tuossa 24.3. kuvassakin.  Domi nukkui koko automatkan. Kunnes saavuttiikin hotelliin ja sittenhän sitä elämää riittikin muutaman tunnin ajan Domilla. Energiaa ja vauhtia kun pitihän se hotellihuone tutkia huolella läpi ja käytävilläkin tapasi ihania ihmisiä ja kaikki piti pussailla ja ja ja.. Oli meillä iltatreenitkin klo 17.30->. Ekan yön Domi nukkui muuten rauhallisesti, mutta klo 3 se oli sitä mieltä, että nyt täytyy päästä ulos ja niinhän sitä lähdettiin käymään nopeasti ulkona, jonka jälkeen Domi jakoi uniaan.
Lauantaina (25.3.) herättiin kasin aikoihin ja suunnattiin aamupalalla jolloin Domi jäi hotellihuoneeseen ihmettelemään. Kympin jälkeen oltiin jo messualueella. Domi sai höseltää siinä hihnan päässä klo 10-12 ja se näkyykin tummina käyrinä. Koko ajan johonkin päin menossa. Esityksen jälkeen pääsi häkkiin lepäämään ja ihan ok rauhallisesti oli vaikka ei selvästikkään täysin levännyt kuitenkaan eli rauhallisemminkin voisi ottaa, mutta tämän takia Domilla tuo panta on ja näen miten se mittailee mitäkin tuloksia ja näin ollen mahdollisuus hyödyntää tietoja joskus seuraavan kuulokoiran kouluttamisessa.
Lauantai-iltana käytiin kyläilemässä ja Domi pääsi moikkaamaan kahta uutta kamua. Sen jälkeen Domi nukkuikin sikeästi la-su yön.

Lauantai frisbeenäytös sujui ihan ok hyvin Domin osalta. Alkuun tietysti ihmetteli ja katteli ympärilleen tapansa mukaan kun ei pitkään aikaan ole tuollaisessa tilanteessa ollut, mutta koppaili se kiekkojakin ja koppausvarmuus erittäin hyvä tuollaisellakin alustalla.
Sunnuntai olikin mielenkiintoisempi päivä. Hekan esityksen aikana posahti ilmapallo jossain lähettyvillä ja siinä pienessä stressitilanteessa Domi ei oikein sulattanut asiaa. Kehään ja ulos. Hetki siinä ihmeteltiin asiaa ja Domi palasi esiintymiskehään viimeisenä koirakkona. Temppuili namien voimalla loppuajan ja saatiin purettua se jännityskohtaus. Viikonlopun aikana osallistuttiin myös temppuratakisaan josta Heka vei voiton lauantaina ja Domi sunnuntaina. Domi kävi sunnuntaina myös talenttikisassa ja haki itselleen voiton. Onnistuu se siis namienkin voimalla.

Ja jännitystilasta huolimatta niin yleisesti ottaen Domi osasi ottaa rauhallisemmin sunnuntaina kuin esim. lauantaina.  Jännitystilakin saatiin tasoitettua ja esitysajan jälkeenhän aktiivisuuskin laski takaisin keskitasoon. Kotia päin lähdettiin ajamaan klo 16 aikoihin ja tälläkin kertaa se näkyy käyrissä selvästi. Domi sammui meinaa samantien takapenkille eikä noussut koko matkan aikana ylös. Rankka reissu, mutta mukava sellainen. Edustustehtävät aina kivoja ja Domikin tykkää kun saa paljon rapsutuksia ja nameja. Domi parkkeerasikin ittensä Puuilon pisteelle kassa-apulaiseksi. Eikä siinä vielä kaikki. Footstall onnistuu messuhäiriössäkin! ja sai Domin uuden Kana timanttipannankin... :)
Hyvin mahdollista ettei Domi välttämättä enää esiinny messuilla, mutta ständikoirana se hengailee mielellään ja ottaa rapsutuksia vastaan.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti