keskiviikko 16. elokuuta 2017

Peltorallia

Lähdettiin metsäilemään ja kokeilin samalla reissulla ensimmäistä kertaa, että miten pahasti menee kaksi 15m liinaa solmuun jos molemmat koirat liinoissaan. Eipä ne solmuun menneet vaikka odotin toisenlaista lopputulosta. Kun nuuskuttelevat hajuja ja juoksevat omiaan niin ei pääse sotkeentumaan Jos innostuvat leikkimään toistensa kanssa niin päästän toisen vapaaksi.
Samalla reissulla tuli huomattua, että pellot oli kynitty. Koirilla riemu repesi kun sai rälläysluvan. Domi katosi sormia napsauttamalla kaukaisuuteen ja kuului pläts. Mikäs muukaan kuin ihana oja ja sen jälkeen pyörimistä pellolla. Miki ei ole vielä ymmärtänyt mutapaskaojakylpyjen ihanuutta samalla tavalla. Domi ottaa ilon irti Mikinkin puolesta. Koirat haisi sen reissun jälkeen, mutta ei ole mitään parempaa kuin iloiset koirat jotka pääsevät juoksemaan täysiä ja tekemään mistä nauttivat. Ei siinä vaiheessa pienet hajuhaitat häiritse. Suihku on keksitty ja autossa aina pyyhkeitä tälläisiä tapauksia varten. Omat vaatteetkin saa aina vaihdettua. Ja lyhytturkkisten etu on se, että ennen kuin päästään edes autolle takaisin niin ovat jo melkein kuivuneet ja puhtaita, että kelpaa laittaa häkkeihin ilman pyyhekuivaustakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti