perjantai 11. toukokuuta 2018

Oppipoika

Ettei elämä käy liian tylsäksi, niin Miki päätti ryhtyä kuulokoiraksi ja aloitti koulutuksen. Domi on jäämässä eläkkeelle ja ei ole enää vuoteen kulkenut aktiivisesti mukana, koska näkökyky vaikuttaa jonkun verran. Kolmatta koiraa ei ole toistaiseksi tulossa. Otetaan haaste vastaan ja katsotaan mitä Mikistä tulee. Koirasta ei jää kiinni, ohjaajalla kehittämisen varaa.

Miki aloitti ilmaisutreenit 25.maaliskuuta. Ilmaisutavaksi valikoitui tassulla läpsäisy. Huom. läpsäisy, ei raapiminen. Aika näyttää muuttuuko raapimiseksi. Toivottavasti ei, mutta ohjaajaa saa syyttää kun tiedostaa mitä voi tapahtua ja silti aikoo vielä kokeilla. Kenties kolmas kerta toden sanoo sitten joskus? :D Läpsy tuli luonnostaan ja oppi nopeasti yhdistämään käsimerkkiin. Olen myös kokeillut eri ääniä Mikillä; ovikello, kännykkä, palohälytin. Ensimmäinen ääni tulee olemaan kännykkä. Ilmaisua Miki osaa tarjota eri ympäristössä ja tilanteissa, isossakin häiriössä. Ilmaisu- ja äänitreenien lisäksi Miki on harjoitellut omalla paikalla olemista (oma treenimatto). Ollaan myös käyty ahkerasti harjoittelemassa kulkemista kauppakeskuksessa. Haluan opettaa Mikin kulkemaan jalan vieressä kun ollaan sisätiloissa. Myös yhdessä ruokakaupassa ollaan keretty käymään, kun Miki sai pääsyluvan, kiitos Domin. Miki osaa yhdistää ilmaisun yhteen ääneen ja osaa sen eri ympäristöissä, kunhan häiriö ei ole liian suuri.
Tällä hetkellä heikkoutena on ihmisiä vasten pomppiminen (hupsista keikkaa) ja satunnainen pörinä ohikulkeville koirille  (koko ajan parempaan päin).
Vahvuuksina rauhallisuus sekä tasaisuus ja vaikka innostuu helposti uusista ihmisistä, niin kyllästyy nopeasti eikä reagoi ärsykkeisiin kunhan malttaa keskittyä (aika tekee varmasti tehtävänsä kun kasvaa ja kehittyy). Miki ei myöskään vedä hihnassa. Kahvilatilanteessa ei kykene vielä rauhoittumaan makoilemaan, mutta sitä ei sille ole opetettu. Seisoo/istuu ja katselee vain ympärilleen. Ei hösellä tai yritä hyppiä pöytää vasten eikä kerjää.

Teoriassa voisi olla ympäristötestivalmis tämänkin vuoden puolella, mutta ei pidetä kiirettä ja katsellaan miten etenee. Tänä vuonna, ensi vuonna tai kenties parin vuoden päästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti